Valoa näkyvissä velkaisille ja omaishoitajille?

Suomessa on puoli miljoonaa ihmistä, joilla on velkoja ulosotossa. Monet heistä saavat asumistukea.  Moni iäkäs suomalainen elää tilavassa asunnossa puolisonsa omaishoitajana. Entäpä jos yhteiskunta sallisi jonkin valtionapua nauttivan järjestön, vaikkapa Takuusäätiön, aloittaa seuraavanlainen toiminta: Ihminen, joka saa asumistukea ja jolla on velkoja, muuttaa iäkkään pariskunnan luo. Ensimmäinen kuukausi ovat koeaikaa. Jos yhteiselo ei jostain syystä toimi, velkainen henkilö palaa omaan kotiinsa. Jos yhteiselo toimii, järjestö vuokraa velkaisen ihmisen asunnon pois ja lyhentää hänen velkaansa kuukausittain asumistukea vastaavalla summalla.  

Suomalaiset ovat viime vuosina majoittaneet koteihinsa pakolaisia perimättä heiltä vuokraa. Motiivina on ollut halu auttaa. Puolisoni ulkomaantyöjakson aikana olen itsekin majoittanut kotiini ulkomaalaisia tällä tavoin 1-12kk jaksoissa. Vieraan ottaminen kotiin tarkoittaa jossain määrin omasta mukavuudesta luopumista. Serkkuni totesi hiljattain osuvasti, että nykyään suomalaisten ei oleteta sietävän ketään. Seurauksena on, että jäämme ihmisinä paljosta paitsi.

Vieras joutuu sopeutumaan talon sääntöihin, mutta talonväen on pakko ymmärtää, että täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Yhdellä asujallani oli tapana unohtaa jatkuvasti keittiön kaapinovia auki ja toisinaan heräsin siihen, kun hän palasi yöllä kotiin. Lyhyet päivittäiset juttuhetket hänen kanssaan painoivat kuitenkin vaa’assa enemmän kuin mainitut harmit. Kuvitellaan, että tähän asti 24/7 puolisoonsa sidottu omaishoitaja alkaisi jälleen päästä tapaamaan ystäviään ja harrastamaan, kun hoidettavan voisi jättää muutaman kerran viikossa kotona-asujan valvovan silmän alle. Luulen, että omaishoitaja ei hetken päästä olisi valmis luopumaan järjestelystä – vaikka joutuisi päivittäin sulkemaan ovia ja heräisi toisinaan vieraan yölliseen kotiinpaluuseen.

Itse aloin noiden muutaman vuoden aikana pohtia, kumman valitsisin, jos jäisin 90-vuotiaana, liikuntarajoitteisena leskeksi: Muuttaisinko palvelutaloon muiden vanhusten seuraan vai ottaisinko kotiini asumaan 1-3 työelämässä mukana olevaa henkilöä, joiden kanssa voisin päivittäin vaihtaa muutaman sanan ja joskus jopa syödä aterian. Nämä henkilöt eivät maksaisi minulle vuokraa, vain sähkö- ja vesimaksun. Sen sijaan sopimukseemme kuuluisi, että he joko lyhentäisivät kuukausittain perimättä jätetyn vuokran verran velkaansa tai keräisivät pääomaa oman asunnon ostoa varten.   

Tällainen järjestely ei tietenkään sovi kaikille omaishoitajille tai niille, joilla on velkoja ulosotossa. Jos se kuitenkin sopisi edes yhdelle prosentille ulosotossa olevista, jo 5 000 velallista ja omaishoitajaa saisi apua. Suurin osa puolesta miljoonasta ulosottovelkaisesta suomalaisesta on aivan tavallisia ihmisiä. He eivät ole päihdeongelmaisia, väkivaltaisia tai varkaita. Aivan tuntemattoman ottaminen omaan kotiin voi kuitenkin pelottaa. Se on heti helpompaa, jos tuntemattoman suosittelijana on yksi tai useampi tuttava. Edellisessä postauksessa mainitut Ulos kuplasta -ryhmät voisivat auttaa tässäkin asiassa. Kuvitellaan, että Maija tutustuu ryhmässä Merviin, jolla on 7 000 euron edestä pelivelkoja. Mervi ei enää pelaa, mutta velkojen lyhentäminen pienestä palkasta on tuskallisen hidasta, kun vuokra lohkaisee palkasta joka kuukausi yli puolet. Pelaamisen tuoma häpeä on tehnyt Mervistä yksinäisen, joten muuttaminen iäkkään pariskunnan luo helpottaisi myös yksinäisyyttä. Kun Maija oppii tuntemaan Mervin ryhmässä hyvin, hän uskaltaa suositella iäkkäille vanhemmilleen, että nämä kokeilevat asunnon tarjoamista Merville. Jos Maijan vanhemmat ja Mervi sietävät toisiaan vuoden, Mervi saattaa onnistua maksamaan sinä aikana pois pelivelkansa kokonaan.

Kymmenen vuotta sitten lanseerattu Asunto ensin -toimintamalli juurrutti yhteiskuntaamme ajatuksen, että asunto ei saa olla palkinto siitä, että ihminen pystyy elämään päihteettömästi tai työllistymään. Työttömän tai päihdeongelmaisenkaan ei pitäisi joutua asumaan kadulla, asuntolassa tai toisten nurkissa. Nyt esittämässäni mallissa ketään ei pakoteta luopumaan vuokra-asunnostaan. Sen sijaan ihmiset haastetaan pohtimaan sitä, olisivatko he valmiit luopumaan vuokra-asunnostaan vapaaehtoisesti ja väliaikaisesti, jos he voisivat siten parantaa taloudellista tilannettaan.

Oletko nyt tai oletko joskus ollut tilanteessa, jossa tämä olisi voinut olla sinulle sopiva ratkaisu? Tunnetko jonkun omaishoitajapariskunnan, jonka kohdalla tällainen win-win -ratkaisu voisi toimia? Näin vaalien alla kannattaa haastaa myös oma kansanedustajaehdokas pohtimaan tätä mallia.