Päätöksen tekemättä jättäminen on päätös

Monesti eteemme avautuu kiinnostavia, uusia mahdollisuuksia. Usein emme tartu uusiin mahdollisuuksiin, koska olemme liian laiskoja, liian väsyneitä tai liian pelokkaita lähtemään jotain uutta kohti. Toteamme: En minä nyt jaksa, viitsi tai uskalla tehdä päätöstä tuollaisesta asiasta. Kun toteamme mielessämme noin, meiltä jää jotain huomaamatta. Tuolla hetkellä olemme nimenomaan tehneet päätöksen – päätöksen pitäytyä vanhassa. Se päätös voi olla hyvä tai huono riippuen siitä, mitä uuteen mahdollisuuteen tarttuminen olisi merkinnyt.

Joku pääkaupunkiseudulla asuva eläkeläinen näki ehkä mainoksen, joissa kerrottiin Lahdesta, Suomen Floridasta, ja sen tarjoamista mahdollisuuksista eläkeläiselle. Lahteen muutto ehkä houkutteli: ”Saisin hiukan tilavamman asunnon uudesta talosta ja jäisi enemmän käyttörahaa. Lahdessa näyttäisi nettisivujen perusteella olevan paljon upeita mahdollisuuksia harrastaa ja tehdä vapaaehtoistyötä. Olisi niin mukava saada uusia ystäviä. Mutta en minä uskalla päättää tuollaista asiaa.” Väärin. Et jättänyt päättämättä vaan nimenomaan teit päätöksen. Valitsit kahdesta eteen tulleesta vaihtoehdosta. Päätit jättää muuttamatta Lahteen ja päätit jäädä Kannelmäkeen. Ovatko Kannelmäen tarjoamat mahdollisuudet todella niin paljon paremmat kuin Lahden, että kannattaa jäädä Kannelmäkeen? Saatko siis sieltä sen paremman asunnon, paremmat harrastusmahdollisuudet ja uusia mukavia ystäviä?

Lahden konserttitalolla oli 16.2. tilaisuus, jossa pidin puheen vastuuyhteiskunnasta ja RoRo-mallista ja sen jälkeen oli kansanedustajaehdokkaiden paneeli aiheesta. Ehdokkaat pohtivat asiaa monelta kannalta ja totesivat, että RoRo-mallia olisi hyvä kokeilla. Pohdittiin myös sitä, millaisia seurauksia mallilla voisi olla.

Kuvitellaan, että päättäjien – vaikkapa kansanedustajien – eteen tuotaisiin mahdollisuus aloittaa RoRo-mallin kokeilu. Jos he eivät jaksaisi, ehtisi tai uskaltaisi perehtyä malliin ja tehdä päätöstä kokeilusta, he voisivat todeta: ”No, ei ainakaan nyt vielä tehdä päätöstä.” Väärin. He eivät huomanneet, että heidän edessään oli kaksi vaihtoehtoa: pitäytyä vanhassa tai ottaa käyttöön uusi malli. Vanhaan malliin liittyy vuosittain – nämä eivät ole tarkkoja lukuja –  50 000 nuoren syrjäytyminen, 60 000 ihmisen masentuminen ja 300 000 vanhuksen yksinäisyys. Voisiko tilanne olla paljon pahempi?! Jättäessään RoRo-mallin valitsematta nämä kuvitteelliset päättäjät valitsivat – luultavasti siis sitä tajuamatta – 50 000 nuoren syrjäytymisen, 60 000 ihmisen masentumisen ja 300 000 vanhuksen yksinäisyyden.

Mitä tästä opimme? Meidän pitää valita seuraavissa vaaleissa rohkeita kansanedustajia. Ihmiselle on henkisesti huomattavasti helpompi pitäytyä vanhassa, jopa erittäin huonossa vaihtoehdossa kuin valita uusi – siinäkin tapauksessa, että todennäköisyys oli 90%, että uusi vaihtoehto on 100% parempi kuin entinen. RoRo-mallin käyttöönotto merkitsee, että perinteinen ajattelu käännetään päälaelleen. Siihen vaaditaan päättäjiltä totisesti rohkeutta.