Perus(työ)tulo mallia ”RoRo”
Suomessa puhuttiin joitain vuosia sitten paljon perustulosta. Päätin toteuttaa siitä tänä talvena oman version. Syksyn ja kevään kokeiluissani tulo ei tippunut ihmisten tileille automaattisesti vaan kyseessä oli perus(työ)tulo. Opettamalla tai oppimalla joka päivä suomea klo 10-12 tienasi peruspäivärahan verran. Sen rinnalla saattoi vapaasti opiskella, aloittaa yritystoiminnan tai tehdä keikka- tai osa-aikatyötä – eikä perus(työ)tulo siitä vähentynyt. Yle teki kevään kokeilusta helmikuussa minuutin mikrodokkarin: https://areena.yle.fi/1-73688546
Kolmessa kuukaudessa 2 000 sanaa suomea
Tavoitteena oli, että ulkomaalaiset oppivat kolmen kuukauden kokeilun aikana 2 000 sanaa suomea. Arkielämässä pärjäämiseen riittää noin 3 000 sanaa. Syksyllä suomalainen nuori ja kolme ulkomaalaista kokoontuivat joka arkipäivä klo 10-12 oppimaan ja opettamaan suomea. Keväällä näitä ryhmiä oli kolme. Perus(työ)tuloa eli palkkaa ei maksettu siitä, että he tulivat paikalle. Palkka oli tulospalkka. Tavoitteena oli, että ulkomaalaiset suorittavat joka viikko kolme kappaletta 50 sanan sanakokeita. Aina kun yksi ulkomaalainen läpäisi sanakokeen, jokainen ryhmäläinen ansaitsi 22 euroa. Kukaan ei laiskotellut, koska sekä ihmisen oma että toisten ansiotaso riippui hänen työpanoksestaan. Samasta syystä kaikki pyrkivät myös tukemaan ja kannustamaan toisiaan. Syksyn ryhmässä palkkataso oli hiukan korkeampi, mutta kevään ryhmissä maksimipalkka oli noin 900 euroa eli suurin piirtein peruspäivärahan suuruinen.
Miksi suomalaiset nuoret halusivat mieluummin hankkia peruspäivärahan työllä kuin istumalla kotona?
Kehityskeskusteluissa he totesivat minulle näin: Työ antaa päivärytmin. Opetustyö antaa itseluottamusta. Yksi heistä totesi: ”Tuntuu hyvältä, että meihin luotetaan.” Nuoret oppivat tiedonhaku- ja tiimityötaitoja.
Ihminen ei opi tuntemaan itseään tuijottamalla itseään peilistä vaan tekemällä jotain. Työssä nuoret oppivat tuntemaan sekä omat vahvuutensa että kehittymiskohteensa. Työssä sai nauraa. Työ oli oikea työ, josta maksettiin oikea palkka ja joka kerrytti oikeaa eläkettä. Se oli siis nuorille konkreettinen askel työelämäpolulla.
Tulospalkkainen kielenopiskelu motivoi
Ulkomaalaisten mukaan tulospalkkainen kielenopiskelu antoi heille vahvan motivaation oppia suomea. Työn kautta he tutustuivat suomalaisiin sekä suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Työhön kuului käydä kerran viikossa senioritaloissa harjoittelemassa suomen puhumista. Nämä käynnit olivat yhtä mieluisia senioreille kuin ulkomaalaisille itselleen. Työssä suomenoppijoille tulivat tutuiksi suomalaisen työelämän perusasiat kuten työsopimuksen solmiminen, palkkalaskelma sekä työtodistus. Ulkomaalaiselle on merkittävä etu, jos hänellä on työtä hakiessaan suomalainen työtodistus ja suomalainen suosittelija.
Raja-aidat kaatuvat
Tällaisella mallilla on myös raja-aitoja kaatava vaikutus. Jos suomalainen nuori saa läheiseksi työtoverikseen mukavan henkilön maasta X, hänen on vaikea enää vihata kaikkia Suomessa asuvia maasta X tulleita henkilöitä.
Yhteiskunnalliset vaikutukset ovat merkittäviä
Malli on erittäin kustannustehokas ja sen käyttöönotto säästäisi huomattavasti yhteiskunnan varoja. Koulutettujen suomenopettajien työpanosta ei kannata käyttää sanojen opettamiseen. Malli edistää konkreettisesti työllistymistä ja kotoutumista. Ihmisen omanarvontunto vahvistuu, koska mallissa ihminen ei ole passiivinen tuensaaja vaan hän ansaitsee palkkansa omalla ponnistelullaan. Mallissa työntekijä pääsee osaksi tervettä yhteisöä, mikä ehkäisee masennusta ja yksinäistymistä. Malli ylläpitää myös ihmisen fyysistä kuntoa, koska kotoa on joka päivä lähdettävä liikkeelle. Senioritalokäynnit puolestaan ehkäisevät vanhusten yksinäistymistä ja masentumista.
Kumpi on järkevämpää?
a) Palkataan vuodeksi 50 asiantuntijaa tukemaan nuoria ja maahanmuuttajia
b) Palkataan samalla rahalla kolmeksi kuukaudeksi 15 kertainen määrä ihmisiä eli yli 800 suomalaista nuorta ja maahanmuuttajaa opettamaan ja oppimaan suomea – ja samalla luomaan ystävyyssuhteita ja verkostoja, ehkäisemään syrjäytyminen, masentuminen ja yksinäistyminen sekä auttamaan kotoutumisessa.
Annetaan ihmisille työtä – ei kukkahattutätejä pitämään heitä kädestä kiinni!
Lisää kommentti
Kommentit julkaistaan vasta, kun ylläpitäjä on hyväksynyt ne.