Ihmisarvo ja ihmisen markkina-arvo

Hyvinvointiyhteiskuntamme lepää tietyllä arvoperustalla. Yksi arvoista on jokaisen ihmisen luovuttamaton ihmisarvo. Jokainen syntyvä lapsi on kaiken arvostuksen, rakkauden ja huolenpidon arvoinen. Sillä ei ole mitään merkitystä, syntyykö hän sairaana vai terveenä, vammaisena vai vammattomana. Kun aikuinen lasketellessaan törmää puuhun ja halvaantuu, hänen ihmisarvonsa ei vähene. Hän on edelleen kaiken arvostuksen, rakkauden ja huolenpidon arvoinen. Kun vanhenemme ja ehkä jossain vaiheessa menetämme kykymme huolehtia itsestämme, liikkua, syödä, muistaa tai puhua, olemme edelleen kaiken arvostuksen, rakkauden ja huolenpidon arvoisia.

Yhteiskunnan näkökulmasta ihmisellä ei ole vain tätä ihmisarvoa vaan myös markkina-arvo. Ajattelen, että vammaisen – olipa hän vammautunut äitinsä kohdussa tai myöhemmin elämässään – markkina-arvo on seuraava: Hän on elävä muistutus yhteiskuntamme arvopohjasta eli siitä, että jokainen ihminen on arvokas, vaikka hän ei kykenisi maksamaan veroja tai muutoin antamaan taloudellista panosta yhteiskunnan rakentamiseen. Joidenkin ihmisten tehtävä on olla olemassa. Joka kerta kun terve näkee vammautuneen, hän saa muistutuksen: ”Jos minulle tapahtuu jotain, minustakin huolehditaan, minunkaan ihmisarvoni ei katoa.”

RoRo-mallin idea on vaikuttaa sekä ihmisen ihmis- että markkina-arvoon. Ai miten niin ihmisarvoon?! On hyvin tavallista, että työtön kokee itsensä huonommaksi kuin miten hän koki itsensä työssä ollessaan. – Mikä minussa oli vikana, että minut irtisanottiin? – Mikä minussa on vikana, kun en ole vieläkään saanut uutta työtä? – En ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun, ei minusta ole mihinkään. Jos työtön viettää päivänsä yksin kotona, ei ole ihme, jos hänen sisimmässään kasvaa arvottomuuden tunne. Arvottomuutta seuraa häpeä ja silloin kasvaa kynnys lähteä kotoa liikkeelle. Tällöin kierre on valmis: Itsensä arvottomaksi tuntevan ja itseään ja tilannettaan häpeävän ei ole enää helppo lähteä liikkeelle eikä siten myöskään työllistyä.

Jos ihminen on mukana RoRo-ryhmässä, hän on osa hyvää tekevää yhteisöä. Hän on osa yhteisöä, jossa hän päivittäin oppii uutta ja auttaa myös toisia tiedoillaan, taidoillaan, verkostoillaan ja läsnäolollaan. Toisten auttaminen vähentää arvottomuutta ja häpeää sekä vahvistaa ihmisen itsetuntoa ja itseluottamusta.

Miten RoRo-ryhmät parantavat ihmisen markkina-arvoa? Ihmisen markkina-arvolla tarkoitan sitä arvoa, mikä ihmisellä on työnantajalle tai yhteiskunnalle. Ryhmässä ihminen saa onnistumisen kokemuksia: Minä osaan, minä pystyn, minä kykenen oppimaan uutta – tai minä osaan taitavasti opettaa toisia. Ihminen, joka uskoo näin, kykenee myös työpaikalla oppimaan tai opettamaan paremmin kuin sellainen ihminen, joka on mielestään niin surkea, ettei kykene mihinkään. Ryhmässä myös opitaan sellaisia asioita, joista työelämässä on hyötyä: sosiaalisia taitoja, pitkäjänteisyyttä, tiedonhankintataitoja, it-taitoja jne. Lisäksi ryhmässä ihmisen fyysinen ja henkinen terveys kohenee. Näistä kaikista työnantaja on valmis maksamaan.

Yhteiskunnan kannalta on puolestaan sitä parempi mitä paremmin ihmiset voivat henkisesti ja fyysisesti, ja mitä suuremman panoksen he pystyvät antamaan työelämässä. Mitä parempaa palkkaa työnantaja on valmis maksamaan, sitä enemmän yhteiskunta saa verotuloja. Mitä enemmän yhteiskunta saa verotuloja, sitä paremmin se voi huolehtia ihmisistä. Nykymallissa on todennäköistä, että työttömyydestä seuraa negatiivinen kierre. RoRo-mallin idea on, että RoRo-ryhmä saa jokaisen työttömän kohdalla aikaan positiivisen kierteen.