7.10.2022 | Rocky road

Näyttää kepiltä, mutta maistuu porkkanalta

Ensimmäisessä postauksessani kysyin, saako toisten asioihin puuttua. Blogissani aion erittäin radikaalilla tavalla puuttua 100 000 suomalaisen elämään. Aion puuttua, koska jokainen meistä tarvitsee toisinaan kevyttä työntöä, jotta tartumme mahdollisuuksiin, jotka parantavat hyvinvointiamme.

Ihminen voi elää täyttä elämää vain osana yhteisöä. Jokaisen ihmisen pitää saada kokea kuuluvansa yhteisöön – jopa silloin, kun hänellä ei ole voimavaroja tai taitoa olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kyllä – luit aivan oikein. Jos ihmisellä ei ole taitoa tai tietyllä hetkellä voimavaroja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, jonkun toisen – sillä hetkellä vahvemman –  on annettava hänelle viesti: sinä kuulut tähän porukkaan ja minä olen iloinen, että olet osa tätä porukkaa. Viestin voi antaa sanallisesti, mutta myös hymyllä, katseella, kosketuksella –  tai vaikkapa pienellä kädenliikkeelle: Tule syömään meidän pöytäämme.

Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee myös mielekästä tekemistä. Useimmille ihmisille työpaikka tarjoaa sekä yhteisön että tekemistä. Kun työtön työllistyy, se merkitsee yleensä sitä, että hänen elämänlaatunsa kohenee.  Miksi suomalainen työtön toisinaan kieltäytyy tarjotusta työstä, vaikka se kohentaisi hänen elämänlaatuaan? Siksi, että hänen taloudellinen tilanteensa ei työn vastaanottamisen seurauksena kohene vaan voi jopa heikentyä – ja nyky-yhteiskunnassa kaikkea tarkastellaan taloudellisesta näkökulmasta.

Rocky Road -malli, jonka seuraavien viikkojen aikana esittelen, haastaa tämän ajattelutavan. Työn vastaanottamista ei tarkastella enää ainoastaan taloudellisena kysymyksenä: ”Jos otan vastaan työtä, mutta taloudellinen tilanteeni ei kohene, minun ei kannata mennä töihin.” Rocky Road -mallissa rahan sijaan tarkastelun kohteeksi otetaan vaihtoehtoiskustannukset: ”Kotiin jäämällä passivoidun, masennun, tulen yksinäisemmäksi, fyysinen terveyteni heikkenee ja lapseni saavat vahingollisen mallin.”

Vahingollisen mallin? Tutkimusten mukaan mallioppiminen on niin tehokasta, että joka kolmannesta työttömän lapsesta tulee nuorena aikuisena työtön siinäkin tapauksessa, että nuori suorittaa toisen asteen tutkinnon. Siispä ihmisen kannattaa sekä oman että lastensa hyvinvoinnin tähden mennä töihin – tai Rocky Road -ryhmään, jos hän ei sillä hetkellä pysty työllistymään. Malli näyttää kepiltä, mutta maistuu porkkanalta. Ensi viikolla selitän, mistä mallissa on kysymys – ja mistä tuo kummallinen nimi: Rocky Road. Jos tunnet jonkun työttömän, vinkkaa hänelle blogista, jotta hän voi kokemusasiantuntijana osallistua keskusteluun.  

Kommentit

Pirjo sanoo:

Tämä olikin hieman vaikeampi pohdittava. Moni tuijottaa liikaa rahaan ja kokee, että tuilla elää samanlaista elämää. Mutta esimerkin Tiia on todennut sen, mikä suuri merkitys on työyhteisöllä. Ihminen jää niin helposti ”neljän seinän vangiksi”, jos hänellä ei ole mitään ihmiskontakteja. Kaikkia ihmisiä ei ole myöskään luotu vapaaehtoistyöhön ja kynnys siihenkin on toiselle korkea. Tässä auttaisi varmaan hellävarainen tönäisy lähimmäiseltä, joka on löytänyt paikkansa vapaaehtoistyön parista; hän voisi pyytää toista mukaansa vain tutustumaan omaan vapaaehtoistyöhönsä. Ansiotyöhönhän ei tällä konstilla pääse, mutta jos toimii jonkin aikaa vapaaehtoisena mielekkäässä hommassa, voi myös rohkaistua varsinaiseen työnhakuun.

Annamari sanoo:

Nuo Sakari ja Tiia (nimet muutettu) ovat haastattelemiani työttömiä. Kukaan haastateltavani – ehkä yhtä lukuunottamatta – ei tehnyt mitään vapaaehtoistyötä. Kiinnostavaa on se, että moni oli kuitenkin tehnyt vapaaehtoistyötä ennen työttömäksi jäämistään. Se kertoo minusta siitä, että nykyjärjestelmä ei todellakaan toimi, se aivan oikeasti passivoi. Joku työtön totesikin haastattelussa, että on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka osaavat jatkaa aktiivista elämää työttömäksi jäätyään, mutta kaikki eivät. Ja haastattelujeni perusteella näyttäisi siltä, että suurin osa meistä suomalaisista ei siihen kykene. Siksi olen monta vuotta pohtinut Rocky Road -mallia ja yritän saada sen nyt yleiseen keskusteluun.

K sanoo:

Uskomatonta roskaa että työelämän ulkopuolella oleminen tekee automaattisesti masentuneeksi , yksinäiseksi, fyysisesti rappiolla olevakI rassukaksi. Vähän voisit edes yrittää olla olematta asenteellinen.

Annamari sanoo:

Olet aivan oikeassa. Työttömyys ei masenna tai yksinäistä kaikkia, näin haastattelemani työttömätkin totesivat. Mutta jos ajatellaan, että Suomen noin 200 000 työttömästä edes neljäsosalle työttömyydestä on muitakin kuin taloudellisia haitallisia vaikutuksia, se on kuitenkin 50 000 ihmistä (ja heidän lapsensa eli yhteeensä ehkä 100 000). Pitäisikö vaan todeta, että ”kun kerran suurin osa työttömistä pärjää ihan ok, yhteiskunnan ei tarvitse välittää pätkääkään noista 100 000 ihmisestä, joilla menee heikosti”? Minun arvomaailmani mukaan pärjäävien tulee välittää niistä, jotka eivät pärjää.

Kalle Lindberg sanoo:

Hei tota, ei työttömyydessä se tekemisen puute ketään masenna ja syrjäytä, vaan palkan puute. Tämmösen upean korkealentoisen kelat ilmaistyöhön pakottamisesta, kertoo lähinnä siitä miten ylimielinen ja pihalla tästä aiheesta sinä olet. Lopeta tämä sekoilu.

Lauri Ainala sanoo:

Olet aivan oikeassa Kalle Lindberg. Nämä Rocky Road -höpinät ovat pimeintä tänä vuonna lukemaani skeidaa – ja olen sentään lukenut myös esim. Mormonin kirjaa ja Riku Rinteen teoksia.

Katja K sanoo:

Eri mieltä, täysin, kuin aggressiivisena näyttäytyvät Kalle L ja Lauri A., lieneekö kokemusasiantuntijoita (ja mistä viha? yksinäisyydestä?).
Minä olen.
Tietenkin rahan puute estää toteuttamasta monia asioita, usein myös itseään, mutta jospa täällä olisi luontevaa yhteisöllisyyttä, johon ei tarvitse rahaa. Eli muitakin kuin kuppilat, joissa känniset huutaa toistensa suuhun.
Lanttupellon ajoista on niin vähän aikaa, että jengillä taitaa olla takaraivossa vieläkin: yksi lanttu per naama, joten lisää tulijoita ei kaivata. Eikä ajatuksia. Eikä ehdotuksia. Ja eiku takas poteroon. Muutosavastarinta kaikilla sama. Pelko. Uudesta eli tuntemattomasta.
Ugh.

Lauri Ainala sanoo:

Multimiljonäärin laukomat sosiaalirasistiset, taantumukselliset, puhtaasti ideologiset ajatukset, joilla ei ole totuuspohjaa ovat ärtymyksen aiheena. Muuten en ole lainkaan vihainen, enkä liioin yksinäinen. Jukon kannattaisi pitää mielessä se fakta, ettei hänen ajatuksistaan uutisoida sen takia, että ideat olisivat hyviä, vaan hänen multimiljonääristatuksensa takia. Uuninpankkopoika on laatinut parikin asiallista Jukon ”neronleimauksia” käsittelevää tekstiä, jotka kannattaa lukea: https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2022/12/26/paluu-alkuun/ ja https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2010/08/23/tyottomille-tyovelvollisuus/

Annamari sanoo:

Olet aivan oikeassa. Ajatukseni ylitti uutiskynnyksen vain sen tähden, että olen varakas. Se, että olen varakas, ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että minun ideani olisivat surkeita ja sinun ideasi loistavia. Meillä molemmilla voi olla päivästä riippuen sekä hyviä että huonoja ideoita. Moni lehtijutun lukenut oli sitä mieltä, että kyykytän köyhiä. Heiltä jäi kuitenkin huomaamatta – ehkä toimittajan tavasta kirjoittaa johtuen – että RoRo-malli koskee kaikkia työttömiä. Eivät kaikki Suomen työttömät ole köyhiä sinkkuja. Joukossa on ihan kohtuullisesti toimeentulevia ansiosidonnaisella eläviä sekä paljon sellaisia, jotka elävät taloudellisesti ihan mukavaa elämää, koska puoliso on kohtuu- tai hyväpalkkaisessa työssä. RoRo:n idea on antaa ihmisille yhteisö, jossa he voivat auttaa toisiaan tiedoillaan, taidoillaan, verkostoillaan ja läsnäolollaan. Olen viimeisten kymmenen vuoden aikana tavannut paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ja/tai voivat auttaa toisia. Tällä hetkellä he eivät joudu/pääse tekemisiin niiden ihmisten kanssa, joilta voisivat saada apua tai joille voisivat sitä antaa.

Lisää kommentti

Kommentit julkaistaan vasta, kun ylläpitäjä on hyväksynyt ne.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *