1.11.2022 | Rocky road

Olenko minä rasisti?!

Asun 2000-luvulla perheeni kanssa Pariisissa. Asuntomme sijaitsee kaupunginosassa, jossa asuu paljon ortodoksijuutalaisia. Eräänä syksynä kaikkien kunnallisten alakoulujen ulko-oville kiinnitetään laatta, jossa kerrotaan, kuinka moni koulun oppilaista joutui keskitysleirille. Laatanpaljastustilaisuudet uutisoidaan. Huomaan ajattelevani: ”Jos samanlainen tilanne toistuisi, miksi minun pitäisi puolustaa noita juutalaisia? Heillä on omat koulut, ruokakaupat, lihakaupat, pesulat, ravintolat ja leipomot. Jos he eivät halua olla kanssani missään tekemisissä nyt, miksi minun pitäisi puolustaa heitä?” Hätkähdän. Ajattelenko minä todella näin?! Asia ei jätä minua rauhaan.

Seuraavalla viikolla kotiimme tulee putkimies. Kun korjaustyö on tehty, mieheni ja minä juttelemme hänen kanssaan pitkään. Käy ilmi, että hän on juutalainen, ja puhumme jonkin verran myös toistemme uskonnoista ja uskosta. Myöhemmin istun leikkipuistossa tyhjä ostoskärry vierelläni. Läheisellä penkillä istuu juutalaisäiti. Tunnistan hänet ja hänen lapsensa pukeutumisesta ja siitä, että äiti kutsuu lapsiaan raamatullisilla nimillä. Yksi taapero tarttuu ostoskärryyni ja lähtee retuuttamaan sitä. Äiti rientää hätiin, mutta totean rauhallisesti: Kyllä hän voi sitä kuljetella, niin omatkin lapseni tekevät. Alamme jutella. Jonkin ajan päästä äiti toteaa: minun pitää mennä käymään kotona, mutta tulen aivan pian takaisin. Jään miettimään, olenko hänelle ensimmäinen ei-juutalainen tuttavuus tässä kaupunginosassa ja siksi hän on niin innokas jatkamaan keskustelua. Parin päivän päästä havahdun siihen, että kaupunginosassani asuu nyt ainakin muutama juutalainen, joita olisin tarpeen tullen valmis puolustamaan: yksi putkimies ja yksi äiti lapsineen.

Kukin kuplassaan

Suomessa etsitään keinoja estää yhteiskunnan jakautuminen. Varsinkin suurimmissa kaupungeissa asuinalueet eriytyvät, jolloin hyväosaiset elävät omassa kuplassaan näkemättä huonompiosaisten arkea. Tätä kehitystä pyritään aktiivisesti jarruttamaan piirtämällä koulupiirien rajoja uudelleen ja sekoittamalla asumisrakennetta siten, että samoilla alueilla sijaitsisi sekä vuokra- että omistusasuntoja. Kaupunkisuunnittelulla pyritään myös estämään joidenkin yksittäisten alueiden muuttuminen maahanmuuttajavaltaisiksi.

Oman kokemukseni mukaan kouluissa, joissa ei ole maahanmuuttajia, on paljon rasistista ajattelua, mutta kouluissa, joissa maahanmuuttajia on paljon, oppilaista tulee vähitellen ”värisokeita”. Yhteiskuntarauhan kannalta on vaarallista mitä vahvemmin yhteiskunta jakautuu. Tällainen kehitys vaikuttaa Suomessa kuitenkin väistämättömältä eli ihmiset eriytyvät toisistaan sekä fyysisesti asuinalueiden eriytymisen kautta että henkisesti sosiaalisen median samanmielisiä edustavien ryhmien takia.  

RoRo-ryhmät ovat vastalääke

RoRo-ryhmät ovat erinomainen vastalääke yhteiskunnan jakautumiselle. Ryhmiä ei koota ihmisten asuinalueiden mukaan vaan ryhmiin valitaan erilaisia sosio-ekonomisia ryhmiä edustavia ihmisiä. Jokaisessa ryhmässä on eri-ikäisiä sekä eri koulutustasoa ja varallisuustasoa edustavia ihmisiä ja sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia. Jollekin hyväosaiselle kantasuomalaiselle ryhmä voi olla ensimmäinen paikka, jossa hän tutustuu maahanmuuttajaan. Rasisti voi ensimmäistä kertaa elämässään tutustua henkilökohtaisesti ihmiseen, johon hänen rasistinen ajattelunsa on vuosia kohdistunut.

Joku korkeakouluopinnoista haaveileva nuori, jonka suvussa ei ole yhtään korkeakoulutettua tai edes ylioppilasta, voi päästä ensimmäistä kertaa elämässään juttelemaan jonkun korkeakoulutetun kanssa. Ryhmässä, jossa on hyvin erilaisia ihmisiä, voi syntyä aivan uudenlaisia ideoita, jopa liikeideoita. Ryhmissä tapahtuu automaattisesti verkostoitumista. Nuorten ensimmäiset kesätyöpaikat saadaan usein vanhempien suhteiden avulla. Mitä laajemmat ja monipuolisemmat ihmisen verkostot ovat, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on löytää itselleen sopivia työtehtäviä ja auttaa lapsiaan elämässä eteenpäin.

Ohjelmaa pikkujouluihin – kuplatesti

Erilaisista ihmisistä koostuva tuttavapiiri avartaa ihmisen ajattelua. Kuinka monipuolinen on sinun tuttavapiirisi? Kuuluuko siihen vähintään yksi vanhus, opiskelija, äärioikeistolainen, maahanmuuttaja, työtön, akateemisesti koulutettu, muslimi, ammattikoulun käynyt, ateisti, toimeentulotuella elävä, vasemmistolainen, varakas, uskovainen, lapsiperheen vanhempi, ortodoksi, kehitysvammainen, aistivammainen, rasisti?

Lisää kommentti

Kommentit julkaistaan vasta, kun ylläpitäjä on hyväksynyt ne.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *