19.12.2022 | Rocky road

Oman talouden hallinta on vaikea taito

Rahan käyttäminen viisaasti on yksi elämän vaikeimpia taitoja. Monet saavat tässä suhteessa kotoa hyvin heikot eväät. Tästä kertoo se, että vuonna 2021 lähes 400 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä ja vuonna 2019 yli puoli miljoonaa suomalaista oli ulosoton perintätoimien kohteena. Lähes kaikki haastattelemani työttömät sanoivat olevansa kiinnostuneita kohentamaan RoRo-ryhmässä taloustaitojaan. Jos ryhmäläisten keskuudesta ei löydy riittävää asiantuntemusta, ryhmä voi hankkia apua jostain järjestöstä tai asiantuntevalta eläkeläiseltä. Tavoitteeksi kannattaa ottaa, että jokaisen ryhmäläisen taloustiedot ja -taidot kohentuvat ja jokainen tekee konkreettisia parannuksia omaan taloudenpitoonsa. Lopullisena tavoitteena tulisi olla kaikkien ryhmäläisten taloudellinen itsenäisyys eli ”omillaan pärjääminen”.

Samassa RoRo-ryhmässä voi olla pienituloinen, taitava rahankäyttäjä sekä henkilö, jolla on aina ollut hyvä palkka, mutta siitä huolimatta tili aina tyhjä jo ennen palkkapäivää. Ryhmässä voidaan keskustella omista tai kotoa saaduista hyvistä tai huonoista rahankäytön malleista sekä taloudellisista huolista kuten ulosottoon joutumisesta ja siitä, millaista apua tilanteeseen on mahdollista saada. Voidaan keskustella kunkin taloudellisista unelmista ja miten ne olisi mahdollista toteuttaa.

Yhdessä voidaan pohtia, ovatko kunkin oman talouden kaikki nykyiset menoerät ehdottoman välttämättömiä. Tarvitseeko seuraavan kymmenen vuoden aikana käyttää joka kuukausi 12€ Netflix-palveluun (1 540€), 50€ tupakkaan (6 000€) tai 50€ matkakorttiin (6 000€)? Olisiko mahdollista toistaiseksi tyytyä television ja Yle Areenan tarjontaan sekä kavereiden kotonaan tarjoamiin leffailtoihin? Millaista ja keiden apua pitäisi saada tupakasta irti pääsemiseen? Säästäisinkö rahaa, jos jättäisin jättäisin matkakortin ostamatta ja kävelisin tai pyöräilisin kaikki alle kolmen kilometrin matkat? Auton omistajat voivat laskea, mitkä ovat autonpidon todelliset vuosikustannukset – vaikka ei ajaisi lainkaan. Toisten ryhmäläisten kanssa voidaan sopia vertaistuesta, kun opetellaan uusia taloustaitoja.

Monilla ihmisillä ei ole kunnollista käsitystä siitä, mihin omalla pankkitilillä olevat rahat kuluvat. Ryhmässä kannattaa käyttää aikaa siihen, että jokainen selvittää aluksi itselleen, paljonko kuukaudessa kuluu eri menoeriin. Vasta tämän jälkeen on mahdollista pohtia, voisiko jotain tehdä toisin. Ryhmässä kannattaa harjoitella runsaasti budjetointia ja esimerkiksi sellaisten sovellusten käyttöä, jotka auttavat rahankäytön suunnittelussa ja hallinnassa. Ryhmässä kannattaa puhua lainoista ja kulutusluotoista ja niiden todellisista kustannuksista käyttäen esimerkkejä, joiden avulla näkee konkreettisesti, kuinka suuret kuukausikustannukset niistä tulee.

Joku pankkialalla työskennellyt eläkeläinen voi olla sekä innokas että taitava selittämään yksinkertaisesti lainanoton pelisääntöjä. Ryhmässä kannattaa opiskella sekä säästämisen että sijoittamisen alkeet. Työskentelyä varten on myös olemassa kirjoja ja materiaalia, jota hyödyntäen jotkut ryhmäläiset voivat valmistaa toisille keskustelu- ja harjoittelutuokioita. Esimerkiksi Ninni Myllyojan ja Emilia Kullaksen kirja Rahan taju tarjoaa joitain käytännönläheisiä esimerkkejä keskustelun herättäjäksi.

Suomessa on jo yli miljoona osakesäästäjää. Ryhmässä kannattaa yhdessä pohtia, kumpi on järkevämpi tapa pyrkiä vaurastumaan, lottoaminen vai osakesäästäminen. Todellisten esimerkkien avulla voidaan yhdessä pohtia, miten tuotto-odotus eroaa, jos henkilö sijoittaa kymmenen vuoden ajan viikoittain 7 € lottoon tai jos hän sijoittaa saman summan eli 28 €/kk indeksirahastoon. Indeksirahastoon sijoittamalla todennäköinen lopputulema (8% tuotto-odotuksella) on 5 600 € ja lottoamalla 0 €. On hyvin mahdollista, että joku RoRo-ryhmässä oleva, sijoittamisen alkeet oppiva henkilö päättääkin vaihtaa roolia ja ryhtyy lottoajasta sijoittajaksi. Lottoajana hän toki tekee hyvää yhteiskunnalle tukemalla mm. kulttuuria ja liikuntaa, mutta jää useimmiten itse tappiolle. Sijoittajana hän sen sijaan tekee hyvää sekä itselleen että yhteiskunnalle, koska hän sekä kartuttaa omaa varallisuuttaan että rahoittaa yritystoimintaa, jolla puolestaan rahoitetaan julkisen sektorin toiminta. Joku nuori voi jopa motivoitua työn hakemiseen innostuessaan sijoittamisesta ja ymmärtäessään, kuinka paljon voi vaikuttaa omaan taloustilanteeseensa.

Lisää kommentti

Kommentit julkaistaan vasta, kun ylläpitäjä on hyväksynyt ne.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *