Oodi Suomen puolustusvoimille
- Yläkoulussa makasin pää pulpetilla, mutta sain kuitenkin nipin napin päättötodistuksen. Kuukauden päästä kotiudun varusmiespalveluksesta reserviupseerina. – Teemu
- Armeija oli ensimmäinen paikka, jossa minua ei kiusattu. – Lotta
- Mä kannoin marssilla lopulta kolmen kaverin aseen ja kahden kaverin repun – omieni lisäksi. – Miten ihmeessä sä jaksoit?! – No ei siinä sen kummempaa. Me ollaan joukkue ja jos joku ei jaksa niin toiset hoitaa homman. – Sami
Kun alokas astuu palvelukseen, hän huomaa nopeasti, että rajat ovat selvät: Varuskunta-alueelta poistutaan vain harjoituksissa ja lomille ei lähdetä milloin huvittaa. Herätys on klo 6, aamiainen klo 6.30, ensimmäinen koulutus klo 8. Rajojen lisäksi alokas saa vahvan kokemuksen kuulumisesta joukkoon. Hän asuu tuvassa, jonka jäsenet tekevät kaiken yhdessä. Kun marssilla joku väsyy, toiset ottavat kantaakseen hänen aseensa. Jos se ei riitä, he kantavat myös hänen reppunsa. Jos sekään ei riitä, toiset kantavat uupuneen toverinsa.
Varusmiehen päiväraha on vaatimaton, mutta hän saa päivärahan lisäksi kaiken sen, mitä ihminen elämässään tarvitsee. Hän saa yhteisön, jolle hän on merkityksellinen ja joka pitää hänestä huolen. Hän saa elämän perustarpeet eli arkirytmin, ravinnon, vaatteet ja terveyspalvelut. Hän saa mielekästä toimintaa, joka ylläpitää hänen fyysistä ja henkistä terveyttään. Ei ole ihme, että useimmille nuorille varusmiespalvelus Suomen puolustusvoimissa on vahvasti positiivinen kokemus. On nuoria, joiden vanhemmilla ei ole riittäviä voimavaroja vanhemmuuteen. Näille nuorille varusmiespalvelus voi olla elämän ensimmäinen kokemus sanaparista rajat ja rakkaus.
Siellä, missä on ihmisiä, on aina myös puutteita ja epäonnistumisia. Puolustusvoimien malli on kuitenkin vuosikymmenten saatossa hiottu ja koeteltu. Hyvään yhteisöön kuuluminen tekee ihmiselle hyvää. RoRo-ryhmissä ei harjoitella maanpuolustusta. Mitä niissä tehdään? Ensi kerralla kerron kaksi konkreettista esimerkkiä siitä, millainen ratkaiseva merkitys RoRo-ryhmällä voi olla jonkun ihmisen elämässä. Oliko varusmiespalveluksella sinulle tai jollekin tuntemallesi ihmiselle positiivinen merkitys? Millainen? Kommentoi.
Kommentit
Olen lähettänyt armeijaan kaksi poikaa – saanut takaisin kaksi miestä. Kaksi pojanpoikaa on myös suorittanut armeijan, toinen osallistunut jopa rauhanturvajoukkoihin. Työssäni olen myös kohdannut yli 50 siviilipalvelustaan suorittavaa nuorta miestä. Joukossa oli toki helmiäkin, mutta osasta huomasi selvästi sekä fyysisen että henkisen ryhdin puuttumisen. En ole missään muodossa sodan puolella, mutta on turvallista tietää, että meillä on hyvin koulutetut miehet ja naiset turvanamme.
Nämä tekstit ovat todellisuudesta vieraantuneita ja suorastaan sekopäisiä.
Voisitko ystävällisesti selittää hiukan tarkemmin, millä lailla ne ovat todellisuudesta vieraantuneita ja sekopäisiä?
Sinulla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta aiheista joista kirjoitat – köyhyydestä, työttömyydestä, syrjäytymisestä tai edes intissä olemisesta. Itse olin armeijassa noin 20 vuotta sitten (koska kuvittelin, että sinne on pakko mennä) ja se oli suoraan sanottuna aivan perseestä – elämä siellä ei todellakaan tuntunut mielekkäältä. Puoli vuotta hukkaan elämästäni. Joka päivä epämiellyttävien ihmisten seurassa idioottimaisten, seksististen ja rasististen ”läppien” ja sysipaskan radiopopin kuuntelua, turhia ja toistuvia ”harjoituksia”, simputustakin, homeisia majoitustiloja, odottelua, typeriä esimiehiä ynnä kaikkea muuta paskaa. Kaduttaa etten jo tuolloin mennyt sivariin, tai kieltäytynyt palveluksesta kokonaan. Sittemmin kyllä siirryin siviilipalvelusmieheksi, eli poistuin puolustusvoimien reservistä. Hyvin monilla ystävilläni on samanlaiset kokemukset armeijasta – tosin joillakin vielä negatiivisemmat.
Suosittelen sinua lukemaan jonkun Viktor Franklin kirjan. Viime kädessä ihmisen asenne ratkaisee. Frankl ja toiset keskitysleirivangit ihmettelivät, miten on mahdollista, että jotkut sen kaiken keskellä kulkivat parakista parakkiin rohkaisten toisia ja antaen viimeisen oman leipäpalasensa toiselle. Frankl toteaa yhdessä kirjassaan, että ihmiseltä voidaan viedä pois kaikki – kuten keskileirillä olijoilta vietiin – mutta sitä heiltä ei voi riistää, miten he asioihin suhtautuvat.
RoRo-malli herättää kyllä ajatuksia juuri mainitsemiisi leireihin liittyen. Luin myös, että olet Hitlerin kanssa samalla viivalla. Onneksi olkoon. Mutta onneksi Suomi on ainakin vielä suhteellisen vapaa maa. Asenne todellakin ratkaisee ja sinun asenteesi köyhiä, syrjäytyneitä sekä työttömiä kohtaan on epäinhimillinen. Toivottavasti tulet joskus ymmärtämään – ja häpeämään.