Paskaduuni

Nuoruudessani ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksessa pyydettiin siunausta kaikille, jotka ”rehellisellä työllä tätä maata rakentavat”. Silloin ei aavistettu, että 2000-luvulla suomen kieleen ilmestyy sana paskaduuni. Tuolla käsitteellä kuvataan työtä, jota kenenkään ei pitäisi olla velvollisuus tehdä. Työ on liian ikävää tai yksitoikkoista, työstä maksettava palkka vaatimaton tai työolot eivät ole riittävän hyvät. Muistelen, että tuolloin esimerkiksi työ hampurilaispaikassa nähtiin tällaisena paskaduunina.

Olen viime vuosina pohtinut tuota paskaduuni-sanaa muutamissa eri tilanteissa. Vuosi sitten partion viikonloppuleirillä lapioin kottikärryyn ”sitä ihteään”, kun retkipaikan kompostoiva käymälä ei ollut toiminut kuten olisi pitänyt. Lapiollisten haju ja ulkonäkö oli sellainen, että paskaduuni-sana tuli kyllä hakematta mieleen.

Hieman aiemmin olin lukenut kastittomista naisista, joiden työnä on intialaisessa kylässä tyhjentää paljain käsin ylempikastisten kyläläisten käymälät. Siellä ei kuulemma ole pelkoa ylisukupolvisesta työttömyydestä; työ periytyy äidiltä tyttärelle. Myöhemmin juttelin aasialaisen, koulutetun naisen kanssa. Hän kertoi maansa kotiapulaisjärjestelmästä. Kotiapulaiset tekevät joka aamu isäntäperheelleen aamiaisen, joka tarkoittaa siinä maassa lämmintä ateriaa. Kotiapulaisen viikoittainen vapaapäivä on sunnuntai. Kun totesin, että ahaa, siis sunnuntaisin teette aamiaisen itse, nainen totesi: ”Ei, kyllä kotiapulainen vapaapäivänäänkin tekee meille aamiaisen. Sehän on ihan luonnollista, kun hän on kerran aamulla kotona.”

Ammattiyhdistysliike on tehnyt vuosikymmenten kuluessa Suomessa paljon hyvää parantamalla työntekijöiden työoloja. Tekemistä toki riittää yhä. Hiljattain saimme uutisista lukea bussinkuljettajien hankalista työoloista; toisinaan voi mennä viisikin tuntia ilman, että kuljettaja pääsee vessaan. Kuitenkin kun puhutaan paskaduuneista, olisi ehkä hyvä kääntää katse Suomen rajojen ulkopuolelle. Vähintään miljardille kehittyvien maiden ihmisistä mikä tahansa suomalaisessa yhteiskunnassa tarjolla oleva työ olisi lottovoitto eikä suinkaan paskaduuni.

Moni on sanonut minulle, ettei halua mennä työhön x tai y, koska palkka on niin huono. He ovat mieluummin työttömiä. Joillekin toisille nuo työt kelpaavat. Samalla nuo toiset keräävät työkokemusta, jolloin heidän on jatkossa helpompi saada muita, parempipalkkaisia töitä. Intialaisella ja suomalaisella paskaduunilla on ero: intialaisen naisen työ on elinikäinen, suomalaisesta paskaduunista useimmat pääsevät jossain vaiheessa etenemään itselleen mielekkäämpiin tehtäviin.