Ratkaiseeko suhtautuminen tähän sanaan eduskuntavaalien 2027 tuloksen?

Sana VASTUU nousee julkisessa keskustelussa esiin yhä useammin. Viimeksi vastuusta puhui Kelan uusi pääjohtaja Lasse Lehtonen Suomen Kuvalehden haastattelussa.
VASTUU on osalle ihmisiä keppi, toisille porkkana. Vastuuyhteiskunta-sivulla vastuu on porkkana. Tällä sivustolla väitetään, että suomalaisten oikeudet kuten oikeus terveydenhoitoon ja oikeus työttömyysetuuteen pitävät meidät fyysisesti hengissä. Vasta velvollisuudet eli vastuu pitää meidät hengissä myös henkisesti. Vastuuyhteiskunnan kokeiluissa (Lahen vaikuttajat, Lahen suomenoppijat ja Lahen liikuntalotto) ihmiset pääsevät yhteisön jäseneksi kantamaan vastuuta toinen toisestaan.
Helsingin kirjamessuilla ihmisiltä kysyttiin, kumpi on järkevämpi tapa käyttää verovaroja: Arpoa rahapalkintoja ihmisille, jotka liikkuvat vai maksaa lääkäreille, kun he hoitavat ihmisiä, jotka eivät ole liikkuneet.
Useimmat aikuiset totesivat ”tämähän on aivan selvä” ja tarttuivat saman tien punaiseen tai vihreään lipukkeeseen. Osa nuorista pohti asiaa 10-15 minuuttia.
Tuhannesta äänestäjästä kaksi kolmasosaa laittoi uurnaan vihreän lipukkeen ja yksi kolmasosa punaisen.
Kumpi sinusta on järkevämpää: Maksaa lääkärille vai ottaa rahat itse? Tsekkaa, mitä mieltä kaverisi ovat!
Lisää kommentti
Kommentit julkaistaan vasta, kun ylläpitäjä on hyväksynyt ne.